MY BASIC SUNDAY MORNING ROUTINES

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Tällä kertaa aloitetaan viikko yhdellä teidän toivepostauksistanne eli aamurutiineilla. Toteutin sen eilen, joten tästä näkee kaiken kaikkiaan mun viikonloppujen ja lomapäivien aamurutiinit. Nuihin voisi lisätä vielä salivalmistelut, mutta tämän flunssan takia en sinne tietenkään lähtenyt. Katsotaan, miltä mun kiireettömät aamut näyttävät:

IMG_1114jk

HERÄTYS

Viikonloppuisin herään aina 9 ja 10 väliin, jossei edellisenä iltana ole tullut valvottua. Laitan silloinkin herätyskellon soimaan ennen kymmentä välttääkseni rytmin sekoittumisen. Ensimmäiseksi siis sammutan herätyskellon ja tsekkaan mahdolliset uudet viestit.

IMG_1116j

SÄNGYN PETAUS

Aamuisin on aina yleensä sen verran kylmä, että vedän kaapista kollarit jalkaan. En oo koskaan ollut aamutossujen tai -takkien ystävä, mutta tällä kertaa päälle pääsi kimono. Samalla petasin myös sängyn.

IMG_1252j

TV/SARJAT

Arkiaamuisin suuntaan heti valmistamaan aamiaista, mutta viikonloppuisin odottelen nälän tunnetta. Aloitetaan päivä Villen kanssa usein katsomalla jotain sarjaa kuten tällä hetkellä Gossip girliä. Sunnuntaiaamuisin katson Uutta päivää maratoonina joko suoraan tv:stä tai Yle areenasta.

IMG_1126j

AAMIAINEN

Viimeistään 11 mennessä mulle tulee nälkä. Koska mie syön joka arkiaamu puuroa, haluan jotain vaihtelua vapaapäivinä. Silloin syön yleensä smoothieta, leipää, hedelmiä tai jugurttia. Eilen kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä kerrosmoothieta ja ihan kivan näköinenhän tuosta tuli!

IMG_1151j

HAMPAIDEN PESU YM.

Kasvot pesen usein melko alussa aamua, mutta hampaiden pesun ja vaatteiden valitsemisen järjestys vaihtelee päivittäin. En näe kovin paljon järkeä hampaiden pesussa ennen ruokailua varsinkaan arkiaamuisin, minkä takia odottelen noin puoli tuntia ruokailun jälkeen ennen pesua.

IMG_1163j

VAATTEIDEN VALITSEMINEN

Eilen ja itse asiassa tänäänkin (kuvautin eilen vähän niinku tämän päivän asun) vaatteiden valitsemiseen ei kulunut muutamaa sekuntia kauempaa, koska olin jo suunnitellut asun valmiiksi. Toisinaan aikaa saattaa mennä paljon enemmän, mutta pyrin voittamaan aikaa valitsemalla päälle aluksi mukavat vaatteet. Sen jälkeen meikkaan ja valitsen jo päälläni olevaan alaosan sopivan yläosan. Näin en kuluta aikaa turhaan mietiskelyyn :-)

iik

SIIVOUS JA JÄRJESTELY

Usein aamutoimia tehdessäni järjestelen myös samalla paikkoja. Kun esimerkiksi vien silmänympärysvoiteen takaisin jääkaappiin, nappaan roskia matkan varrelta mukaan ja laitan ne roskikseen. Tällä tavoin kuvittelen säästäväni aikaa ja samalla saan järjestystä aikaan.

IMG_1167j

LAITTAUTUMINEN

Viimeisenä muttei vähäisempänä tulee meikkaus. Ensimmäiseksi levitän nassuun seerumin ja silmänympärysvoiteen. Sen jälkeen satunnaisessa järjestyksessä tulee ripsien taivutus ja ripsari, meikkivoide, kulmat ja vimppana meikeistä puuteri. Hajuvesi vaihtelee tietysti mielen mukaan, mutta nuo VS:n body mistit on niin ihanan riittosia (minkä taki niitä voi käyttää huoletta).

Siltä näyttää mun tavalliset viikonloppuaamut. Niin kuin huomata saattaa, varsinkaan arkiaamuisin en selaile sen kummemin puhelinta. Mutta jos en ole lähdössä kotoa mihinkään, riittää sille aikaa aamupalaa ennen ja jälkeen. Mitäs piditte tällaisesta postauksesta?

7 kommenttia

  1. Ihana postaus! Mitä laitoit tohon kerrossmoothieehen? :)

    http://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alaosaan pääryynää, nektariinia, maitoa ja puolet pienestä banaanista. Melkein kaiken sen tuohon lasiin ja sitten lisäsin siihen loppuun tehosekoittimessa mustikoita :) Ois kyllä voinu jättää vähän enemmän tilaa toiseen kerrokseen, mutta ensi kerralla sitten :-D

      Poista
    2. Kiitos! Alaosaan pääryynää, nektariinia, maitoa ja puolet pienestä banaanista. Melkein kaiken sen tuohon lasiin ja sitten lisäsin siihen loppuun tehosekoittimessa mustikoita :) Ois kyllä voinu jättää vähän enemmän tilaa toiseen kerrokseen, mutta ensi kerralla sitten :-D

      Poista
  2. "Kun esimerkiksi vien silmänympärys takaisin jääkaappiin" meni vähän ohi, voisitko selventää ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups, kirjoitusvirhe. Kirjotin siihen aluksi peitevoide, mutta tarkotus oli muuttaa se silmänympärysvoiteeksi :) Kiitos, kun huomasit!

      Poista
  3. onks toi bb go matte juttu meikkivoidetta? Onko hyvä? Huonoja puolia? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nimeltään voidepuuteri, mutta käytän sitä kyllä meikkivoiteena :D

      Hyviä puolia on se, että se on ainakin mun makuun tarpeeksi peittävää (verrattuna liruihin nestemäisiin meikkivoiteisiin) ja pysyy melko hyvin.
      Huonoja puolia en keksi nyt muita kuin riittoisuus, sillä ostin sen tammikuussa ja nyt alkaa pohja näkyä keskeltä. Mutta sehän on ihan odotettavissa, kun ei tuo purkki kovin iso olekaan.

      Täällä on vähän juttua siitä > http://holyfacepalm.blogspot.fi/2015/01/new-beauty-products.html

      Poista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.