UUSIA KAUNEUSJUTTUJA

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

IMG_1093j

Musta tuntuu ainakin tällä hetkellä siltä, ettei helmikuulta taida kovin kummoisia suosikeita löytyä. Ehkä ne putkahtaa mieleen myöhemmin, mutta tähän väliin esittelen pari viimeisintä ostosta. Kaikista vanhimmat ostokset on Baby Lips Dr. Rescue ja Gliss bb 11 in 1. Harkitsin aika pitkään tuon uuden Baby lipsin ostoa, mutta lopulta uteliaisuus voitti. En oikein tykännyt tuosta Just peachy sävystä tai sitten en ole vain tottunut siihen, mutten kuitenkaan halunnut heti toista ostaa. Se hoitaa kivasti huulia ja samalla viilentää ♥ 
Samalla kerralla Anttilasta ostin myös tuon hiusten BB:n. Olin aluksi hieman skeptinen sitä kohtaan, koska musta se tuntuu lupaavan liian paljon :-D Villen kannustuksen (hoputuksen) ansiosta otin sen testiin ja onhan tuo kadottanut ainakin sähköisyyden. Putilo lupaa muun muassa silkinpehmeyttä, hohtavaa kiiltoa, joustavuutta, taistella hiusten haurastumista vastaan, ehkäistä sitä sähköisyyttä, kirkkauta, volyymia, helpompaa kammattavuutta.. Itse purkki on hieman ärsyttävä, koska usein sieltä purskahtaa aika isokin määrä kädelle samalla kun korkin avaa. Parhaimmillaan se ei osu käteen vaan Dr. denimeihin.
Koska tuo Glissin BB ei ollut ihan sitä mitä mie hain, kävin ostamassa Biozellin korjaavan hiusnaamion viime viikolla. En ollut koskaan aikaisemmin ostanut kyseisen merkin tuotteita, joten odotukset oli aika korkealla. Hiusnaamio on tehohoito, joka lupaa korjata vahingoittuneita hiuksia ja palauttaa kosteustasapainon kuiviin hiuksiin. Se sisältää elvyttävää luonnon arganöljyä ja hoitavia omega-6 ja omega-9 rasvahappoja, E-vitamiinia ja paljon muuta. Mietiskelin taas pitkään Anttilassa seistessäni kaikkien niiden hiusnaamioiden väliltä, mutta päädyin ostamaan tämän pitkän tuoteselosteen takia. Mie ainaki haluan tietää, mitä sen tuotteen pitäis tehdä. Ärsyttävää, kun useimmissa lukee vaan ohjeet käyttämiseen.
Viimeisenä muttei vähäisempänä on uusin ostos eli Lumenen Longwear blur founfation meikkivoide (huh mikä nimihirviö!) Sävyltään toiseksi vaalein eli kultahiekka. Olen aiemmin lukenut siitä jostain blogista ja kuullut pelkkää hyvää. Sen luvataan olevan iholla pitkäkestoinen ja samettinen ja saamaan ihon näyttämään heti tasaiselta ja virheettömältä. Mun makuun se ainakin ensimmäisillä kerroilla on tuntunut vähän liian kevyeltä verrattuna mun tällä hetkellä käyttämään Maybellinen BB go matteen. Se kaipaa varmaan kaverikseen peitepuikkoa tai vähän peittävämpää puuteria.

Oottekos te kokeilleet jotain näistä tuotteista? :-)

2 kommenttia

  1. Mun hiukset kaipais niin paljon tota korjaavaa hiusnaamiota! Nää on niin huonokuntoiset että huhhuh. Oliko toi hiusnaamio kallis? :)

    + Todella kiva tää sun blogin ulkoasu, tykkään tosi paljon tästä sun blogista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskohan sen hinta ollut noin 7-8 euroa, kiitos tosi paljon!! :)

      Poista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.