12 SNAPSHOTS

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Tervetuloa lukemaan Emman ruokapäiväkirjaa! Okei ei nyt ihan, mutta ei tää kyllä kaukana ole siitä :-D Näiden kuvien julkaisemiseen on mennyt ihan vain siksi niin kauan, koska kameraan on kertynyt asukuvien lisäksi lähinnä vain kuvia ruuasta. Jos joskus tulee kuvia jostain muusta, julkaisen ne yleensä heti johonkin liittyen eikä niitä jää tällaisiin postauksiin. Harmi sinäänsä vai mitäs te tykkäätte tällaisista sekapostauksista?

IMG_1347j

Tältä näytti yhden viikonlopun aamiainen. Tietysti me syötiin muutakin (tarkemmin ajatellen mie söin ja Ville valitteli sitten nälkäänsä parin tunnin päästä kaupungilla..), mutta olin jo pitkään halunnut kokeilla vesimeloonin syömistä lusikalla :-D Se oli näppärää ja hieman siistimpää kuin tavallisten palojen syöminen.

IMG_2206j

Oi, onko parempaa kuin siisti koti? Tuon pöydän materiaali on sellainen, että siinä näkyy ikävästi heti, kun pölyä vähänkin kertyy. Asiaa ei tietenkään auta se ettei mulla tällä hetkellä ole paikkaa isoille kaulakoruille, minkä takia nekin on siinä pölyä keräämässä ja siivousta haittaamassa. Missä te pidätte statement-kaulakorujanne?

IMG_1356j

Tässä on ne mun jo jonkun aikaa sitten tekemät karjalanpiirakat. Niin kuin jo aiemmin sanoin ne oli hyviä, mutta ei kovin kauniita :-D Nuo tosissaan vei ihan kielen mennessään eikä ne kovin montaa päivää jääkaapissa vanhentuneet.

IMG_1411j

Olen aina kehunut pieniä pakkauskokoja tuotteissa, joita haluaa testata. Tämä on yksi sellainen, jonka avulla pääsi testaamaan monia erilaisia makuja yhden putilon hinnalla. Mun mielestä ois ainakin ärsyttävää tuhlata noin kymmenen euroa sellaiseen makuun, josta ei yhtään tykkäisi. Näihinkin kahteentoista mahtui sellaisia (kumpa vielä muistaisin ne), mutta lemppariksi päätyi muun muassa kuvassa näkyvä appelsiini. Tavallisesti en välitä kovin paljon fantasta, mutta ainakin kokeisiin lukiessa se vain piristi!

IMG_1540j

Matematiikan harjoittelu kannattti, koska sain nostettua numeroa. Olin ihan hullun ylpeä itsestäni, koska matikka ei oo mulle kaikista helpoin aine vaan päinvastoin. Peruskoulussa se ei oikein herättänyt mielenkiintoa, mikä tietysti vaikutti numeroihin. Seitsemännellä luokalla meillä oli ihan huippu opettaja, jonka avulla myös mun numero nousi. Hän jäi kuitenkin eläkkeelle, minkä takia meidän opettaja taisi vaihtua kolme kertaa, mikä vaikutti pohjien luomiseen. Mutta ainakin tällä kertaa kotona pänttääminen tuotti tulosta vaikka se välillä kyllästyttikin :-D

IMG_1444j

Näitä löytyi mun Rocky road -leivoksista, joiden reseptin pääset katsomaan täältä (jos se on jäänyt sulta huomaamatta). Vaahtokarkeilla oli sen verran iso pussi, että niitä löytyy kaapista edelleen. Onpa sitten valmiiksi ensi kertaa varten ;-)

IMG_1665j

Pääsiäisen aikoihin isällä ollessani kameraan tallentui paljon kuvia oravista. Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa kuvailemaan eläimiä (okei nappaanhan mie pari kuvaa Oonasta aina silloin tällöin, mutta se on aina samanlainen.. :-D). Tykkään valokuvaamisesta, mutta niin kuin mainitsin niitä kuvia tulee yleensä otettua vain ruuasta.. Odottakaapa vain, kun tulevaisuudessa hommaan koiran!

IMG_1430j

Oli ihan pakko ikuistaa tämä salaatti, koska mie niin harvoin teen ite ns ruokaisia salaatteja. Nyt oon kuitenkin innostunut niistä ja kuulemani mukaan myös Ville söi eilen sellaista, mitä piti ihan santsata! Aiemmin hän ei ole ollut kovin innostunut salaatista ruokana, mutta ehkä mulla on vihdoin toivoa!

IMG_2222j

Saana oli meillä hoidossa parin tunnin ajan ja siinä ehtikin jo tehdä vaikka mitä :-D Sanotaanko vaikka niin, että tällä hetkellä mun laukussa olevaa Cosmopolitania koristaa mukava ruokakerros..

IMG_2239j

Jee ollaan päästy jo Villen kanssa vähän eteenpäin Gossip girlin katsomisessa! Tämä on mun yksi kaikkien aikojen lempikohtaus ja onneksi päästiin nyt kolmanteen kauteen, jossa on paljon Blairia ja Chuckia
  IMG_1621j

Lukemiseen tuli yllättäen lisää intoa, kun yhtälöön lisäsi sen illan päivällisen ;-) Vinkkinä siis teille, joilla on vielä kokeita edessä! Mie oottelen vielä viimeistä numeroa wilmaan, mutta koulua ei onneksi ole enää ennen elokuuta.

IMG_2251j

Tässäpäs näkyy mun laimeat kiharat, jotka tein bloggaajatapaamista varten. Ikuistin ne Villen kanssa varmuuden vuoksi, mikä kyllä kannatti ulkona vallitsevan ilman takia.

11 kommenttia

  1. Aivan ihanat kiharat sopii sulle nii hyvin <3 :)

    VastaaPoista
  2. Hei voisitko millään jostain linkata ton sun hpn koneen, kun just tollasta oon etsinyt! Ootko tykännyt / mitkä on plussat ja miinukset:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.kodin1.com/shop/fi/kodin1/pavilion-15-p067no-15-6-kannettava-tietokone-7444938--malli?nosto=subcategory-nosto-2 se on aika varmasti tuo!

      Oon kyllä tykänny! No ensinnäkin tää on ihanan kevyt mun entiseen kannettavaan verrattuna :-D Käyttöjärjestelmään tottui myös todella nopeasti. Akku on mun mieleen kestävä ja tää on tosi siistin näköinen ja portteja on kiva määrä. Ja ainiin on myös huippua että näppäimien välissä ei oo semmosia ohuita syviä kuiluja (:D), joihin kaikki pöly,roskat yms menis!

      Noo mieleen tulee kaksi huonoa puolta. Tässä koneen omassa hiiressä ei oo mitään ns näppäimiä, niin kuin se yleensä on jaettu ainakin vasempaan ja oikeaan. Välillä se saataa olla ärsyttävää, mutta kyllä siihenkin tottuu. Pikku juttu vain :D Toinen liittyy siihen käyttöjärjestelmään, mikä joskus jumii. Silloin käytän kantta kiinni, mutta näitä tapahtuu ehkä korkeintaan kerran viikossa tai kahdessa ei siis usein :)

      Toivottavasti on sulle apua, jos tykkäisit tämmösestä! Mie sain tämän jouluna ja on kyllä toiminu tosi hyvin :)

      Poista
    2. Ainiin ja sitten tässä on sisäinen se ööm levyasema tai miksi sitä sanotaan, että pystyy katsomaan ja muistaakseni myös polttamaan jos haluaa :) Sitähän ei enää kaikissa uusissa koneissa ole ja musta on ainakin vähän ärsyttävää, kun se ulkoinen roikkuu vieressä lyhyen johdon varassa jos vaikka kone on sylissä.. :->

      Poista
    3. Kiitos paljon! Tiedätkö saako tohon IMovieta?

      Poista
    4. En kyllä tiiä! En oo testannu :)

      Poista
  3. tosi kiva postaus & noi sun kiharat on kyllä tosi nätit! ♥

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus, mä ainakin tykkään myös näistä vähän sekalaisemmista postauksista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lea! Kiva kuulla, että tällaisetkin postaukset saa vihreää valoa :)

      Poista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.