BOSTONKAKKU

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tässä tulee vihdoin ja viimein Bostonin resepti. Meinasin menettää jo toivon kuvien kanssa, kun kone ei meinannut tunnistaa kameran muistikorttia. Onneksi muistin, että kuvia voi siirtää myös kamerasta piuhan avulla. Siirrot sen avulla voi laskea varmaan kahdella kädellä, koska mun mielestä on vaan paljon helpompaa laittaa se muistikortti suoraa koneeseen. Jos mennään asiaan, katsoin leipoessani mallia kahdelta eri sivulta. Kinuskikissan reseptistä katsoin ainekset ja suurimman osan ohjeista, mutta Maku.fi:stä katsoin määrät. Ensin mainitsemassani käytettiin nimittäin pienempää vuokaa, minkä takia etsin reseptin vastaamaan vuokani kokoa. En halunnut alkaa sooloilemaan määrillä, jolloin olisin saattanut pilata koko kakun :-D

IMG_6559j IMG_6553j

Bostonkakku

Pohja:
3 dl kevytmaitoa
30 g hiivaa
noin 1 1/3 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1 kananmuna
½ tl suolaa
noin 8 ½ dl vehnäjauhoja
75-100 g pehmeää voita

Kaneliseos:
75g pehmeää voita
3/4 dl fariinisokeria
2 rkl kanelia
2 rkl vaniljasokeria

Pinnalle:
1 kananmuna
raesokeria

Lämmitä maito tai vesi kädenlämpöiseksi ja liota siihen murennettu hiiva. Lisää sokeri, kardemumma, suola ja kananmuna. Sekoita joukkoon puolet jauhoista ja vaivaa taikinaa hetki. Lisää voi ja loput jauhoista (samalla vaivaten). Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa sekä reunoista että käsistä.

Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia, jolloin taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.

Kauli taikina levyksi (noin 20x40). Levitä pehmeä voi levylle ja ripottele sen jälkeen sokerit ja kaneli. Kieri rullalle ja leikkaa noin 4-5 cm levyisiksi paloiksi. Nosta palat pystyyn leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (halkaisija 24cm). Jätä palojen väliin leviämisvaraa.

Anna kohota vielä liinan alla noin 20-30 minuuttia. Voitele munalla ja ripottele pinnalle sokeria. 

Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Suojaa kakku siinä vaiheessa foliolla, kun pinta on saanut mielestäsi tarpeeksi väriä ja jatka paistamista.

Lähetä kommentti

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.