2015 ASUT 1/3

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Luulin, että olin jo tehnyt alkuvuoden asuista oman postauksen, mutta taisin vain muistella viime vuotta. Tarkoitus oli myös lisätä jokaiseen kollaasiin numero, mutta ensi kerralla sitten.
Asuista puheen ollen, taidan luovuttaa alemetsästyksen suhteen. Tänä vuonna sieltä ei vaan löydy mulle mitään (muuta kuin takki). Kävin eilen Torniossakin kiertelemässä nopsasti pari vaatekauppaa eikä sieltäkään tarttunut mitään mukaan. Tahti oli nopea sen takia, että Ikeassa kiertelyn jälkeen Ville ei enää hirveen innoissaan kulkenut vaatekaupoissa. Miksiköhän? :-D

collage1kui

1. Taisi olla vuoden ensimmäinen asu ja päällä muuten kiva takki, mutta vähän epäkäytännöllinen. Edestä saa vain tuon yhden napin kiinni eikä silloinkaan koko etuosa ole ns. kiinni.

collage2kui

2. Kamalaa. Nappasin kiireessä jotain päälle ja tässä on lopputulos. Nuo kengät ovat jo onneksi vaihtaneet omistajaa.

collage3kui

3. Uusi takki ja uusi kollaripaita päällä, joista jälkimmäisessä Ginan laadun tyyliin hihat kitsahtivat jo ensimmäisen tai toisen pesun jälkeen.

collage4kui

4. Ensimmäinen kerta, kun mulla oli farkkua sekä ylä- että alaosa. En ole vielä tähän päivään mennessä lämmennyt oikein farkkutakeillekkaan, mutta ehkä en ole vain löytänyt vielä tarpeeksi mukavaa kappaletta.

collage5kui

5. Mulla taisi olla niin huono hiuspäivä, että laitoin Villen pipon päähän. Muuta selitystä mulla ei ole.

collage7kui

6. Vihdoin kuvia, jotka on mun mielestä onnistuneet :-D Näissä takki tuo ihanasti väriä ja kuvat ovat muutenkin onnistuneita

collage8kui

7. Edellisistä taisikin alkaa silmää miellyttävät asukuvat. En tiedä, mikä mulla oli tammi- ja helmikuussa. Näissä lainasin ekaa kertaa Villen takkia ja se sopii toosi hyvin tuohon taustaan.

idkuva

8. Näistä kivoja tekee mun mielestä tuo kuvakulma. Takki ja raitapaita on molemmat hempeen värisiä ja kivoja yhdessä. Paikka taisi tuoda mukaan haastetta liukkaudellaan - hyvä ettei luisuttu mäkeä alas!

collage10kui

9. Testailtiin Ainon uutta kameraa ja otettiin samalla mulle parit asukuvat. Kuvauspaikkaa ei meinannut löytyä ja siksi takana näkyi parikin erilaista seinää, joista ehdottomasti oikeanpuolimmainen on kivempi. Vasemmasta tulee niin vessa mieleen.
  collage11kui

10. Löysin vanhan ja vähän käytetyn huivini kevätvaatteiden seasta, jota ei kyllä ole paljon tullut käytettyä nuiden kuvien jälkeen. Ehkä olisi aika laittaa se eteenpäin.

collage12kui

11. Rakastuin tuon neuleen ihanaan väriin, mutta valitettavasti sekin on jo muutaman käyttökerran jälkeen nukkaantunut.

collage13kui

12. Kevään luottoasu = siniset farkut ja valkoinen kollari Turkista.
  collage14kui

13. Näistäkin mie jotenkin vaan niiin tykkään, taas mätsää hyvin tausta ja neule. Ja kattokaa tuota hiusten väriä!!

collage15kui

14. Näissä ja etenkin oikella olevassa kuvassa on kiva tunnelma ja sävyt.

collage16kui

15. Nämä kuvat ei vaan millään meinannu onnistua, millon paistoi aurinko jollain tavalla väärin tai tuuli puhalteli hiuksia.

Mitkä oli teidän lempparit? Ootteko samaa mieltä kuvista mun kanssa? :-D 

10 kommenttia

  1. mun mielestä toi kympin huivi on tosi kiva! ja lempparikuvat 13 & 14 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mie oon vaan tottunu käyttämään paksuja huiveja :-D Nuo kyllä kuuluu munki lemppareihin!

      Poista
  2. Tykkäsin todella paljon asu nro 14:sta! Ja myös tuo toisen asun ruutupaita on jäätävän kaunis!

    maailmanrannikoilta.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Tuo vaaleanpunainen neuletakki on ihana! :)

    Starberry Lipgloss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä!! Jotenkin niin söpö väri :-D

      Poista
  4. 6,7 ja 9 oli mun lempparit tällä kertaa :)

    jenzkusmile.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! Kiva kuulla, että tykkäsit :>

      Poista
  5. voi vitsi kun oot niin kaunis ! ja miun lemppari oli kyllä 14 oikeenpuoleinen, ihana ! ja sitten 10. Oikeen mukavia asuyhdistelmiä sulla kyllä on täytyy todeta :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, kiitos!! Sait kyllä hymyn kasvoille :-D

      Poista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.