WEEK 52

tiistai 29. joulukuuta 2015

Huomenta tyypit! Näpyttelen tätä postausta jo ennen puol kymppiä, mutta taidan ajastaa vähän myöhemmälle (koska kuvittelen teidän tekevän mielummin jotain muuta tähän aikaan). Noin siis aion tehdä, mutta ehdin jo unohtaa sen ja julkaista tämän :-D Syy sihen, että teen tätä jo näin aikaisin on Ikean reissu. Lähdetään kohta ajelemaan sinne päin ja koskaanhan ei voi tietää kauanko sillä reissulla menee! Haha ei vaan, Ville on jo yrittänyt sanoa mulle, että käytäis vain nopsaa siellä, mutta.. Viime kerrasta on niiin pitkä aika. Olen kuitenkin suunnitellut alustavasti vähän budjettia, jossa toivottavasti pysytään.


collage1joulu
1. Taas kerran ihana taivas! 2. Onnellinen lomalainencollage2joulu 
3.-4. Aattohartauksessa laulamassa virsiä ja joululauluja collage3joulu 
5. Kynttilät haudoille ja tähän loppuukin joulukuvat mun puhelimessa tänä vuonna 
6. Ekaa kerta salilla joulun jälkeen Tapaninacollage4joulu 
7. Saatiin näitä lahjaksi - nam! Näytti vaan olevan vähän suolaisella hinnalla (nuin pieneksi
 pussiksi eli en ehkä ihan heti ole lisää ostamassa), kun googlettelin :-D 8. Uusi treenipaita päälläcollage5joulu 
9. Lisää kivoja lumimaisemia 10. Kävin hipelöimässä tätä laukkua useammankin kerran, 
muuten ois täydellinen mutta sisällä ei ole kuin epämääräinen nauhalla kiinni oleva pussukka..

PS. Taisi muuten olla vuoden viimeinen viikkokatsaus. Tykkäättekö näistä postauksista tällaisinä eli jatketaanko samaan malliin ensi vuonna? Heittäkääs kommenttia :-)

4 kommenttia

  1. samaan malliin ! rakastan näitä sun viikkopostauksia (sydänsilmäemoji) !!

    VastaaPoista
  2. Mäkin tykkään näistä postauksista, jatka ihmeessä samaan malliin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Carolina! Eiköhän niin tehdä :-)

      Poista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.