SATURDAY OUTFIT

lauantai 27. helmikuuta 2016

Haluaisin osata laittaa hiuksia ja koitan opetella sitä silloin tällöin. Tänään olisin halunnut tehdä Kim Kardashian letit eli ranskalaiset tai hollantilaiset, kummiksi sitä nyt sanotaankaan :-D Ei siitä kumminkaan ensikertalaisella tullut mitään kelvollista aikaan Villenkään avulla, joten kalanruodon yrittämisen jälkeen päädyttiin perinteiseen. En halua pitää aina hiuksia tylsästi samalla tavoin, mutten halua kovin usein niitä lämpökäsitelläkään. Hirveen suuret on siis olleet tämän päivän murheet (huomaa vahva sarkastisuus).
Päivän piristys ja samalla surustus tapahtui asukuvia ottaessa. Meidän ohi kulki nainen kultaisennoutajan kanssa. Ohi mentyään he pysähtyivät hetkeksi, jolloin koira kääntyi ympäri ja tuli meidän luokse häntä heiluen. Hän istui mun viereen ja vähän rapsuttelin sitä pään päältä. Lopettaessani se pyysi lisää haukahtelemalla innokkaasti ennen kuin omistaja hoputti lähtemään. Ja tiedättekös, koira oli ihan kuin Max. Pari kyyneltähän siinä tuli ja kuvien ottaminen oli pakko lopettaa. Ihania otuksia nuo koirat

 TAKKI VILA NEULE HOUSE OF BRANDON (SAATU/LINKKI) T-PAITA ONLY FARKUT DR. DENIM KENGÄT SKOPUNKTEN LAUKKU MANGO

PS. Ei mun hiukset oikeesti viherrä, pitää olla ensi kerralla tarkempi muokkausvaiheessa

4 kommenttia

  1. Oiii ihana asu!! Ja tosi kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. ihana ootd ❤️ ja noi 'kim'-letit on oma yks suosikki ❤️ aina illalla on kiva laittaa ne nii aamusin on muhkeet kiharat aina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ella! Voi osaisimpa mieki :-D

      Poista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.