9 X LATELY

keskiviikko 18. toukokuuta 2016


Lakurakastajan testissä: tuollaisena pienenä purnukkana tosi jees, mutta ei varmaan sellaisena puolen litran törppönä. Mie oon semmonen jätskinsyöjä, että esimerkiksi rakastan B&J:n Blondie brownieta, koska siinä on sattumia ja kahta eri makua. Tommonen yhden maun jäätelö sopiikin mun mielestä paremmin jäätelötötterön palloon tai tuommoiseen pieneen törppöön.



Käytiin pari viikkoa sitten potkimassa ensimmäistä kertaa tälle keväälle ja no olihan se ihan kivaa lisätreeniä jalkapäivän päälle, muttei sitä kauaa jaksanut :-D Voimathan siinä jo alko loppumaan!


Ensimmäiset tuoreet mansikatkin on jo syöty tälle vuodelle ja voi vitsi, miten hyviä ne oli! On nimittäin kokemuksia sellaisistakin ulkomaalaisista mansikoista, jotka oli tosi kovia ja rouskui syödessä kuin porkkanat.


Nuo tuollaiset ponkkarit on kivaa vaihtelua tavallisille. Onko niille jotain omaa nimeä? Joka tapauksessa, ne luo heti erilaista ilmettä asuun. Pakko ehkä ostaa vielä lisää :-D


Testissä on ollut myös uutuuksia makeishyllystä ja tuo suklaa oli kyllä pelkkää rakkautta. Aakkosetkin oli ihan hyviä, mutta pari makua maistui vähän hassulta. Aiemmin maistelin myös Maraboun uutta vadelmasuklaata, mutta se ei ollut mun makuun. Siitä syystä en siitä alkanut edes kuvaa nappaamaan, mutta ootteko te maistanu jo jotain näistä uutuuksista?


No ne puhtaat valkeat lakanat. Koitin miettiä kivaa kuvakulmaa sängyn kuvaamiselle ja lopulta päädyin kyykkäilemään keittiön lattialle. Mutta onhan tämmöset erilaiset kuvat aika jees!


Voitin Nivean Daily Essentials -tuotteita ja Protect & care deodorantin, jotka kaikki on mulle uusia tuttavuuksia. Kävin hakemassa paketin vasta pari tuntia sitten postista eli odotan innolla tämän illan suihkua ja uutuuksien testailua. Just eilen katoin säärien ja käsivarsien kaipaavan taas vähän rasvausta..


 Piitkästä aikaa banaanilettuja, mutta aina yhtä hyviä. Vie sen makeannälänkin, jos sellainen yllättää.



Tadaa - uusia meikkejä. Viikkokatsauksessa jo mainitsinkin hieman testailleeni tuota Nyx:in palettia, mutta vielä pitäisi jostain käydä ostamassa sopiva sivellin. Eilen Tokmannissa käydessäni huomasin Essence hyllyn saapuneen vihdoin tänne Rovaniemellekkin ja eihän sieltä voinut lähteä tyhjin käsin. Mukaan lähti kulmaväri ja huulipuna sävyssä 05 Cool nude. Pakko vielä palata hyllylle uudestaan, koska eilen en ehtinyt tuon enempää tutkailemaan.

2 kommenttia

  1. olihan mukava postaus !! ihanat kuvat, tosi neutraalit mutta nätit! munkin pitäs tuota emojihommelia testata-niin paljon sitä mainostetaan. ai että tää oli kiva, hih ❤️

    VastaaPoista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.