KOLME ASIAA

torstai 29. syyskuuta 2016

Tämä päivä on vierähtänyt ohi ihan huomaamatta. Suurimmaksi osaksi se on kulunut Valehtelevia viettelijöitä katsellen, mutta pesin myös flunssasta huolimatta vihdoin meidän ikkunat. Se on ollut suunnitelmissa viimeiset kaksi kuukautta, mutta lukeminen meni aina sen edelle. Tämmöistä sarjan-katselu-päivää mie oon kaivannu jo pitkään. Se toimii hyvin arjen ja stressin nollaamiseen liikunnan lisäksi, mihin ehkä muut käyttää eri keinoja :-D 
Mie tykkään niiin paljon haasteista, että välittömästi tämän nähdessäni päätin tehdä tämän heti kun vaan aikaa löytyy. Näitä on yhtä hauska niin tehdä kuin lukeakin muiden blogeista, koska kaikilta löytyy erilaisia vastauksia samoihin kysymyksiin. Ihan kuin lapsuuden kaverikirjoja täyttelisi.


3 asiaa, joista pidän...
- Aikaiset aamut. En tarkoita nyt ihan niitä puoli kuuden tai seitsemän herätyksiä, mutta tykkään herätä jo puoli kasin tai kahdeksan maissa viikonloppuisinkin. On huipua herätä niin aikaisin, koska sitten on edessä pitkä päivä.
- Salilla treenaaminen. Mulla ois motivaatiota vaikka muille jakaa, mutta oon joutunu viimeiset pari päivää himmailemaan kotona flunssan takia.
- Leipä. Mie rakastan leipää ja siitä onkin oikeastaan tullut jo herkku, jota tulee syötyä lähinnä viikonloppuina.

3 asiaa, joista en pidä...
- Epäjärjestys tai -siisteys. Siedän pientä sotkua tiettyyn pisteeseen asti, mutta esimerkiksi aina ennen nukkumaan menoa järjestelen paikkoja. Enkä koskaan jätä sänkyä petaamatta, kun lähden jonnekkin.
- Kaikki ötökät. Pelkään, inhoan ja kierrän kaukaa.
- Monistakaan nykyään radiossa soivista biiseistä. Mun on niiin hankalaa löytää uutta musiikkia, jota voisin kuunnella. Varsinkin monet Spotifyn listoilla pomppivat suomalaiset artistit tulee korvista ulos. 

3 asiaa, jotka tein viikonloppuna...
- Kävin lastensynttäreillä Villen tädin luona.
- Katsoin pitkästä aikaa sarjoja ilman kiirettä lukemaan.
- Olin sunnuntaivuorossa, joka meni mukavan nopeasti.

3 asiaa, jotka osaan...
- Just tänään kuulin olevani oikea niksipirkka eli kai multa löytyy keinot aika moneen asiaan :-D
- Onnistun aina satuttamaan itseäni. Eilen aamulla löin vasemman jalan pikkuvarpaan oven kulmaan ja nilkutin koko loppupäivän. Illalla otin sukat pois ja varvas oli ihan kunnon mustelmilla.
- Ajatella ja nähdä asioissa ne positiiviset puolet. Pyrin siihen aina.


3 asiaa, joita en osaa...
- Puhaltaa purkkapalloa vaikka oon sitä vuosien varrella monia kertoja yrittänyt opetella.
- Tehdä nättejä silmämeikkejä kuten vaikka rajauksia. 
- Aakkosten järjestystä ulkoa niin, että jos joku kysyisi, mikä tulee ällän jälkeen tai jos sanastosta pitäisi äkkiä löytää joku kirjain ja sana. Mun pitää melkein aina alkaa miettimään koko rimpsua. 


3 asiaa, jotka haluaisin osata...
- Puhua englantia ja ruotsia täydellisesti. Tai toivoisin, että mulla ois kunnon kielipää. Tiiättekö mitä tarkotan? :-D 
- Tehdä kärrynpyöriä tai seisoa käsillä, mutta kumpikaan ei onnistu. Oli kamalaa, kun molemmat ois peruskoulussa pitänyt osata.
- Tuunailla juttuja ja olla luova, mutta nuillakaan taidoilla mua ei kai oo siunattu.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä...
- Laittaa Facebook kirpputoreille varastossa odottavia vaatteita myyntiin
- Päällystää uudet koulukirjat
- Laittaa pyykit kuivaustelineestä kaappeihin

3 asiaa, joista stressaan... 
- Aikataulut
- Että vielä joku päivä unohdan mennä töihin tai menen sinne väärään aikaan
- Siitä, että aina on niin paljon tehtävää, mutta liian vähän aikaa :-D


3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan...
- Tieto siitä, että on tehnyt kaiken sen, mitä on pitänytkin
- Lauantain herkut
- Villen kanssa sarjojen tai leffojen katselu

3 asiaa, joista puhun usein...
- Kysyn mielipidettä ainakin Villen mielestä todella usein :-D Esimerkiksi aamulla saatan kysyä kummat kengät sopii sun mielestä paremmin, kumpi näistä kuvista olis parempi, onko tää asiallinen viesti pomolle..
- Päivän kuulumisista, mitä oon tehny tai mitä aion tehä
- Puhun vaan jostain. Mie puhun aika paljon.

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälleni... 
- Adidaksen juoksuhousut
- Kollaripaidan
- Kauluspaidat

3 asiaa, joita en pue päälleni...
- Korkokengät, koska ne on epämukavia ja useimmiten en myöskään osaa kävellä niillä :-D
- Tosi myötäileviä tai tiukkoja paitoja
- Matalavyötäröisiä farkkuja


3 asiaa, jotka haluaisin vaatekaappiini...
- Täydellistä neuletta mä metsästän.
- Uuden kevyttoppatakin jossain neutraalissa värissä. Ehkä mustana?
- Lämpimät hanskat. En vaan tiedä oisko sopivat lapaset vai nahkahanskat.

3 asiaa, joista unelmoin...
- Reissusta ulkomaille
- Siitä, että saan selkeytettyä mun tulevaisuuden suunnitelmat ensi kevääseen mennessä.
- Menestyksekkäästä urasta, perheestä, omakotitalosta, koirasta..

3 asiaa, joita pelkään...
- Ötököitä, jossei se jo ylempänä tullut selväksi :-D
- Asioiden rikki menemistä, koska oon niiden rikkomisessa nykyään aika hyvä.
- Yksin metsässä kulkemista.

3 asiaa, joiden toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
- Tämän pikkuflunssan katoavan ja pysyväni terveenä ainakin loppuvuoden
- Lumen tulevan pysyvästi tänä vuonna ajoissa 
- Opiskelumotivaation pysyvän samalla tasolla kuin nyt tai vielä korkeamallakin.

4 kommenttia

  1. tää oli sika kiva postaus ! ❤️

    VastaaPoista
  2. Nämä kolme asiaa postaukset on ihan parasta luettavaa! Tulee aina jotain uutta tietoon bloggaajasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! Haasteet on kivaa vaihtelua ja joskus sieltä paljastuu yllättäviäkin juttuja :-D

      Poista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.