HIUKSET SILMILLÄ JA TASAPAINO PETTÄÄ ELI JULKAISEMATTOMIA ASUKUVIA

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Vähän hymyä huuliin julkaisemattomilla eli toisin sanoen epäonnistuneilla asukuvilla eiks vaan? Huomasin julkaisseeni näitä viimeksi ennen kesää, joten olihan se jo aikakin käydä läpi kuluneiden kuukausien asukuvia. Kyllä sieltä löytyi taas vaikka minkälaista ja parhimmat löytyy vähän alempaa. Hieman oli haikeutta havaittavissa, kun kävin läpi kesän auringon säteillä ja kesävaatteilla varustettuja kuvia. Ei sillä etten mie olisi jo ihan valmis lumen tuloon. Jos hypätään asiasta toiseen, niin mie harmikseni missasin tänään Rovaniemelle sataneen lumen. Päivällä oli nimittäin ollut hetken aikaa jopa maa valkoisena, mutta se lumi ehti sulaa jo siihen mennessä, kun multa loppui koulu iltapäivällä. Onneksi lumisadetta on ennustettu seuraavaksi jo viikonlopulle - sitten puuttuu vain uudet talvikengät! :-D


Tanssiliikkeitä esittelemässä vai asukuvia ottamassa?


Tasapaino ei aina oo mun vahvin taito :-D



Vitsit, että tuo voisi olla hieno kuva, jos vaan tarkennus ois pysyny mun vauhdissa mukana!



Sitten on näitä kuvaajan tahalleen ottamia tarpeettomia kuvia..


Tätä ei vaan voinut olla julkaisematta.


Välillä juttua riittää niin paljon, että suu ei pysy kiinni edes kameran edessä.


Ja hiukset tippuu silmille useammin kuin kerran per kuvauskerta.


 Onnellisia hetkiä.

Mitäs te tykkäätte tämän kerran julkaisemattomista? :-D

8 kommenttia

  1. Hahaa ei vitsit! Pakko tehdä itsekin tällainen postaus! :-D Näitä julkaisemattomia asukuvia nimittäin riittää :-D Hauska postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää on kyllä huippua luettavaa kaikissa blogeissa :-D

      Poista
  2. Eikä, tämmöset postaukset on aina niin hauskoja! :-D Huippuja tilannekuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Kiva huomata, että tykkäätte :>

      Poista
  3. Ihan hauskoja kuvia:) Kiva että ei kaikki ole aina niin totista hommaa:D

    VastaaPoista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.