VUODEN VIIMEINEN ASU

torstai 29. joulukuuta 2016

Tuntuu ihan hassulta ajatella, että tätä vuotta on enää pari päivää jäljellä. Olen nimittäin koko ajan ajatellut, että ensi viikko on vuoden viimeinen ja aloitan silloin tekemään kokoavia postauksia tästä vuodesta. Onneksi niitä ehtii tehdä tammikuunkin puolella :-D On myös hassua, että vielä ensi viikollakin on lomaa. Tietysti välissä on pari työvuoroa, mutta silti! Ja kuitenkin tuntuu, että vaikka lomaa on takana jo viikko, en ole saanut aikaiseksi paljon mitään, mitä olen suunnitellut tekeväni. Pitää varmaan koittaa suunnitella ajankäyttöä vähän enemmän tai sitten ei. Olenhan minä sentään tässä ajassa ehtinyt muun muassa katsoa O.C:n viimeiset jaksot Villen kanssa ja aloittaa HIMYM:n katsomisen, kuvannut joululahjat, käynyt aleostoksilla kahteen kerraan, palannut sieltä melkein tyhjin käsin sekä menossa tänään teatteriin mummon kanssa. 



TAKKI EVEREST NEULETAKKI BIK BOK PAITA H&M FARKUT NEVER DENIM KENGÄT SKOPUNKTEN

1 kommentti

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.