EI LUPAUKSIA VAAN TAVOITTEITA

torstai 5. tammikuuta 2017

Viime vuosina olen jättänyt lupausten tekemisen muille ja sen sijaan asettanut itselleni tavoitteita. Niihin on mielestäni "helpompi" tähdätä tai ainakaan meininki ei ole niin vakava :-D Varsinkin, kun lupauksista tulee mieleen ne klassiset elämäntapamuutoslupaukset salilla käymisestä ja suklaan syömisen lopettamisesta. 
Mitä minä viime vuonna aioin? Panostaa blogin kuviin, päästä kotiprojektissa eteenpäin, aloittaa lukemaan ajoissa kokeisiin ynnä muihin, säästää rahaa ja oppia olemaan kotona "turvallisin mielin". Ja rehellisesti sanoen, onnistuin melkein kaikissa. Rahan säästäminen on aina hieman haastavaa näin opiskelijana ja omaan blogiin nyt ei varmaan kukaan bloggaaja ole koskaan täysin tyytyväinen ainakaan kovin kauaa, mutta muuten. Mitäs tavoitteita sitä voisi sitten ensi vuodelle asettaa?


Suurin tavoite tulevalle vuodelle on löytää suunta elämälle :-D Ei sen haastavampi! Vielä on nimittäin auki, lähdenkö opiskelemaan vai pidänkö välivuoden. Opiskelun saralle minulla on kaksi vaihtoehtoa mielessä ja itse asiassa välivuodellekkin olisi jo valmis suunnitelma, johon minun tarvitsisi vain hypätä mukaan. Vaikeita ja valtavia päätöksiä.

Seuraava on jo helpompi, keskity vielä vähän enemmän itsesi kuunteluun. Syö ja treenaa hyvin, mutta muista myös ne pitkät yöunet. Balanssi oli jo aika hyvin löytynyt ennen joululomaa, mutta nyt rytmi on tipotiessään. Olen tällä viikolla joka aamu yrittänyt herätä ajoissa, jotta seuraavana iltana väsyttäisi, mutta huomaan aina torkuttaneeni puoli tuntia. Ja se ei oikeasti ole yhtään normaalia minulle.

 
Tee muutoksia blogin ulkoasuun ja niin kuin edellis vuonnakin, panosta. Olen jo pariin otteeseen ollut muokkaamassa ulkoasua ja saanutkin muutoksia aikaan, mutta se ei vielä riitä. Lisää uusia tuulia siis luultavasti luvassa!

Muistaa nauttia, nauraa ja olla onnellinen ylioppilaskirjoituksista ja muista hirviöistä huolimatta. 

Millaisia tavoitteita teillä on tälle vuodelle? Entä onko siellä ollut kova pakkanen? :-D Täällä on menty melkein kolmessakympissä ja suurin osa päivistä on tullut vietettyä kuvien mukaisesti sohvalla. 

4 kommenttia

  1. hyviä tavoitteita! toi kuulostaa kyllä järkevämmältä kutsua uudenvuodenlupauksia tavoitteiksi, täytyy ottaa ensi vuonna omaan käyttöön :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo noin ne voi toteutuakkin :-D Ja myös postauksen kirjoittaminen ja tavoitteiden julkaisu tekee niistä todellisempia!

      Poista
  2. tosi kivat kuvat Emma! Ja mäkin olen jättänyt noi lupaukset muille - tai vähintääkin luvannut jotain simppeliä & realististä, kuten "koira saa yhden pitkän lenkin päivässä" Ihanaa uutta vuotta sinne ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sulle! Toivottavasti tästä tulee kiva vuosi :-)♥

      Poista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.