KESÄN JUHLIIN: MINI-SITRUUNAKAKUT

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Ajattelin jo tässä vaiheessa heittää teille vinkin kesän ja kevään juhlia varten herkkuihin, jotka sulattaa ainakin mun sydämen. Kyseessä on Annin uunissa -blogista bongattu resepti meheviin mini-sitruunakakkuihin. Olin jo useamman kuukauden ajan ihastellut Annin tekemiä minikakkuja ja vihdoin, noin viikko sitten tilasin tämän kakkupellin. Etupäässä se on mun lakkiaisia varten, joita ajatellen kokeilin myös tätä reseptiä, mutta varmasti nuita tulee tehtyä vielä monia kertoja lakkiaisten jälkeenkin. Testasin myös mini-vaniljakuivakakkuja, mutta niitä pitää koittaa tehdä vielä uudelleen, koska tällä kertaa ne epäonnistuivat. Tein sitruunan makuiset tavallisiin jauhoihin, mutta vaniljataikinaan kokeilin kaapista löytyviä gluteenittomia jauhoja ja jokin siinä ei aivan onnistunut, minkä takia koostumuksesta tuli vähän.. hassu :-D Pidemmittä puheitta, kakut toden totta olivat meheviä ja sitruuna maistui juuri sopivasti. Reseptiin kuuluu myös kuorrute, jota en kuitenkaan pitkän päivän jälkeen jaksanut enää alkaa vääntämään. Kertokaa ihmeessä, meneekö pelti tilaukseen ;-)


Taikina:
3,5dl vehnäjauhoja
0,5tl leivontasoodaa (tai 1tl leivinjauhetta)
0,5tl suolaa
2,5dl sokeria
100g voita
2 munaa
2 sitruunan kuori ja mehu
1,5dl maitoa

Sekoita kulhossa jauhot, sooda ja suola. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi (noin neljä minuuttia). Lisää munat yksitellen vaahtoon koko ajan vatkaten. Sekoita toisessa astiassa maito, sitruunan kuoret ja mehut. Lisää voisokerivaahtoon vuorotellen sitruunaseosta ja jauhoseosta - vatkaa samalla miedolla teholla, kunnes taikina on tasainen. Pursota tai lusikoi taikina kakkupellin koloihin. Paista 175 asteessa noin 15minuuttia. Tee sillä aikaa siirappi.

Siirappi
0,5dl vettä
0,5dl sokeria
2rkl sitruunamehua

Mittaa sokeri ja vesi pieneen kattilaan, kuumenna kiehuvaksi. Siirrä pois liedeltä ja lisää joukkoon sitruunamehu. Sekoita. Sivele siirappi kakkujen päälle kuumana. Anna kakkujen vetäytyä ja valmista sillä aikaa kuorrute. 

Kuorrute
1dl sitruunatomusokeria
nokare sulaa voita
2rkl vettä
haluamiasi koristeita

Jos siirappia jäi yli, sekoita tomusokeri ja sula voi sen joukkoon - tadaa sitruunakuorrute on valmis. Voit myös käyttää tavallista tomusokeria ja maustaa kuorrutteen sitruuna-aromilla tai sitruunanmehulla ja kuorella. 

Sekoita kulhossa tomusokeri, voi ja vesi sekaisin. Lusikoi kuorrute kakkujen päälle ja koristele halutessasi. 

Nauti!

2 kommenttia

  1. Aivan ihastuttavia kakkuja! <3 Tämä mini-sitruunakakku resepti on minun oma lempi-ohje aina siitä asti kun ensimmäisen kerran leivoin :) Sopii muuten loistavasti äitienpäivään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! En ehkä malta odottaa parin viikon päähän, jolloin kokeilen sitten tehdä kuorruteenkin! Ja aivan totta, nuo oli kyllä niin hyviä, että meni hetkessä parempiin suihin ja sopii hyvin lahjaksi juhlaan kuin juhlaan :-)

      Poista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.