MUISTATKO VIELÄ NÄMÄ BIISIT? OSA 4

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Helouu! Kylläpäs viime viikko menikin nopeasti: päivät kului lähinnä siivotessa, leipoessa ja töissä käydessä. Annoin koneen olla ihan suosiolla muutaman päivän koskemattomana, kun tuntui ettei tunnit päivissä riittäneet muutenkaan päivän askareiden tekemiseen. Rästiin kertyneen univelan huomasi viimeistään siitä, kun haukottelin melkein koko ajan lauantaina omaa lakitusvuoroa odotellessa. Siitä päivästä tulette näkemään kuvia vähän myöhemmin - odottelen vielä kuvia tädin mieheltä, joka melkein äänettömällä kamerallaan otti ihan huomaamattomasti kuvia. Salakavalaa! Saa nähdä, miten ne onnistuivat :-D
Postauksen aiheena on tänään taas vanhat biisit - mun suosikkeja alla olevista on Cooler Than Me ja Freedom Fighter. Viime viikolla innostuin tosin kuuntelemaan taas Aamulypsyä, johon olin hetken aikaa kyllästynyt. Salilla kuulokkeissa pauhaa myös erilaisia motivaatiopuheita, joista ajattelin tehdä postauksenkin vielä myöhemmin. Miltä kuulostaa?
  2002 2006 2010 2014

Löytyikö joukosta tällä kertaa teidän vanhoja suosikkeja? :-)

6 kommenttia

  1. oi muistan kun Hyökyaaltoa tuli loopitettua melkee 24/7 putkeen. Innolla odotan lakkiaiskuvia, onnea vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha sanoppa muuta, mieki sitä kouluun kävellessä kuuntelin! Jes, niitä tulee toivottavasti lähiaikoina :-D

      Poista
  2. Ai kamala, Hyökyaallon julkistuksen aikaan olin niin Antti Tuisku -fani kuin olla ja voi! Olin tuolloin 11 vuotias ja muistan tehneeni musiikintunnilla "esitelmän" Tuiskusta - ja sain muuten aika pitkiä katseita luokkakavereiltani! :'D

    Pari muutakin tuttua biisiä löytyi, varsinkin tuo The Scientist <3

    VastaaPoista
  3. Monta tuttua (rakasta) biisiä! :-) Varsinkin Coldplayn The Scientist on soinut nyt parin päivän sisään ihan liian monta kertaa tulevaa keikkaa fiilistellessä <3

    VastaaPoista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.