YLIOPPILAS JA MERKONOMI

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Viime lauantai oli aivan ihana päivä. Kiirettä ja tekemistä riitti vielä aamullakin, mutta olosuhteet huomioiden juhlat onnistuivat erinomaisesti. Ne pidettiin mun ja Villen luona, joten lisätilan saamiseksi käännettiin sohva seinää vasten ja saatiin lainaan meidän ruokapöydän jatkoksi vielä kuuden istuttava pöytä. Lisäksi seinustalla oli pari penkkiä, osa välillä seisoi ja lapset olivat makuuhuoneessa. Onneksi sopu sijaa antoi :-D Olin ennen lauantaita töissä tietysti keskiviikosta perjantaihin, jolloin kaikki tärkeimmät valmistelut tehtiin. Niimpä leivoin ja siivosin ennen töihin menoa ja niiden jälkeen vielä yömyöhään, jotta kaikki saatiin tehtyä. Vielä lauantaiaamunakin tuli sen verran kiire, etten juurikaan ehtinyt meikkaamaan eikä ripsivärikään asettunut tarpeeksi nätisti. Sen jälkeen minun ei kuitenkaan tarvinnut enää murehtia mistään. Kampauksesta tuli upea, vaikkei lakki sen kanssa mennytkään kunnolla päähän. Käytiin juhlien jälkeen ottamassa muutamat kuvat Korundin pihassa Iitan kanssa, sillä eihän tuota kampausta voinut olla ikuistamatta. Lähiviikkoina käyn varmaan vielä Villen kanssa ottamassa toiset kuvat, joissa on sitten lakkikin päässä. 
Long story short: päivä oli ohi aivan liian nopeasti. Lakituksessa omaa vuoroa odotellessa aika tuntui menevän todella hitaasti, mutta sitten se oma vuoro jo olikin. Sen jälkeen koko päivä ja ilta meni hujauksessa. Ja myös todellisuuteen sai palata yhtä nopeasti, kun mulla oli jo töitä heti sunnuntaina. 



PS. Tuollakaan kuvaukerralla kaikki kuvat eivät onnistuneet - eihän ne koskaan. Pääsette myöhemmin näkemään ne kuvat, joille Iita ja Ville nauroi.. :-D

8 kommenttia

  1. Oot kyllä todella kaunis! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan upea toi mekko! Ja onnea valmistumisesta (: Oon kyllä aivan samaa mieltä siitä että kun ottaa huomioon kaiken työn mitä tohon päivään menee, niin se on ihan liian nopeasti ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sulle Juulia! Niimpä! Se päivä meni pikakelauksella :-D

      Poista
  3. Aivan ihanat kengät! Ja mekon yläosa istuu täydellisesti ja on todella kaunis :) Paljon onnea valmistuneelle!

    VastaaPoista

Latest Instagrams

© Holyfacepalm. Design by FCD.